Uimahalliharjoitukset

Mallasveden Melojien toiminta on ympärivuotista ja jäsenien on mahdollista osallistua viikoittaiseen talviharjoitteluun uimahallissa. 

Vuonna 2026 hallimaksun voi hoitaa joko 40 euron vuosimaksuna tai 8 euron kertamaksulla. Jos valitset kertamaksun, maksathan sen aina ennen harjoituksia ja kirjoitat viestikenttään kyseisen harjoituskerran päivämäärän. Kertamaksut ovat erillisiä eikä niitä voi myöhemmin laskea osaksi vuosimaksua. 

Ilman hallimaksun maksamista on kaksi ilmaista vuoroa: 3.1. ja 11.4. Jälkimmäisellä kerralla keskitymme pelastautumisiin melontakauden kynnyksellä. 

Uimahalliharjoitukset ovat joka lauantai marraskuusta huhtikuulle. Allasaika alkaa klo 10 ja päättyy klo 11.30. Pukutiloihin ja saunaan pääsee jo klo 9.45. Ilmoittaudu halliharjoituksiin viimeistään edellisenä iltana Vajakirjassa.

Tarvitset 5 euron hintaisen uimahallikortin, jolle seuran vuorot ladataan. Osta kortti uimahallin kassalta ensimmäisen käynnin yhteydessä. Kortti on henkilökohtaista omaisuuttasi ja voit ladata siihen uimahallivuorot myös tulevina vuosina. Korttia ei lunasteta takaisin. 

Uima-asun ja pyyhkeen lisäksi harjoituksiin kannattaa ottaa uimalasit ja nenänipsu, jotta kaatumisen harjoittelu on mukavampaa.

Katso uimahallivuorot kalenterista. 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.